keskiviikko 18. joulukuuta 2013
18
tiistai 10. joulukuuta 2013
ARVONNAN VOITTAJA
lauantai 7. joulukuuta 2013
perjantai 6. joulukuuta 2013
torstai 5. joulukuuta 2013
5/Riviera maison ARVONTA
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
tiistai 3. joulukuuta 2013
maanantai 2. joulukuuta 2013
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
torstai 28. marraskuuta 2013
Tigerista
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Clasulta
lauantai 9. marraskuuta 2013
Joulukylä ikkunalla
perjantai 8. marraskuuta 2013
torstai 7. marraskuuta 2013
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
tiistai 5. marraskuuta 2013
Tähti on syttynyt
Näitä tähtiä olen ihalillut muissa blogeissa jo menneinä vuosina, nyt meillekin tuli viimein sellainen. Täytyy varmaan hakea toinen kaveriksi toiselle puolen ikkunaa:) Väri oli aika keltainen mutta se ei nyt haittaa. Kangasarkistojen kätköistä löytyi lahjana saatu kangas jota oli juuri riittävästi verhoja varten. Lumipalloverhot :) Tunnelmallista tiistaita toivotan teidän muidenkin koteihin!
maanantai 4. marraskuuta 2013
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Siipikortit
Vanhimman tyttären luokkaretkirahaston hyväksi myytiin leivonnaisia viime perjantaina. Me leivoimme suklaakeksejä jotka pakattiin foliovuokiin. Koristelimme vuoat sellofaanilla, juuttinarulla ja siivillä. Pinterestistä löysin linkin näihin siipiin. Vaikka meillä ei ole väritulostinta saatiin tulostettua kauniita siipiä erivärisille papereille.
Tässä linkki sivulle josta voit siipiä tulostaa: SIIVET (klik!)Näitä voisi käyttää joulukorteissa, pakettikortteina tai tehdä vaikka koristeita.
lauantai 2. marraskuuta 2013
Ennen kuin Joulu valtaa kodin..
...pidämme pienet halloween juhlat ystävien kanssa. Askartelimme pienten kanssa luukkulinnat ja haamuja. Ensimmäistä kertaa tehtiin myös kurpitsalyhty. Halloween piparkakkutalo on paikallisen leipurin käsialaa ja niin ihana! Ihmettelen kyllä että katosta tai muualta ei ole "vahingossa" lohjennut palaa ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)